Kyllä täällä tarkenee

Riisitunturi.

Tykkylumimetsää, tähtitaivas, toivottavasti revontulia. 

Niitä kohti ajelin Börjen kanssa kahdestaan viime viikon lauantaina, aurinko paistoi ja tunnelma oli suorastaan pirskahteleva. Olin innoissani, koska olin haaveillut niin hiihtämisestä, Riisistä kuin yksinolostakin jo aika kauan. Nyt ilma oli upea, vaikkakin kylmä, ja minulla oli monta päivää aikaa. 

Kaikkee mä oon kuullu 
hulluks mua on luultu 
mut ei mulla pleksit ihan pienest huurru
Hommat valkenee
nii naamat kalpenee
mutta, beibi, kyllä täällä tarkenee
Jvg - Tarkenee


Tykkylumet taikoivat kuusista menninkäishahmoja ja laskeva aurinko väritti maisemaa pastelliväreillä. Puuterilumi pölähtää, kun tuulenvire tarttuu siihen. Vaikka kulkijoita oli muitakin, ympärille laskeutui turvallinen hiljaisuus. Sen rikkoi vain suksien narina.

Illalla, lounaan ja päiväunien jälkeen, kömmin ulos makuupussista ja pakkanen nipisteli nenää. Lähdin koiran kanssa kävelylle tunturiin, enkä ole koskaan nähnyt niin kauniita reposia. 

Vihreää ja violettia, tarkkarajaisia ja suuria viiruja, jotka aaltoilivat, alkoivat ja loppuivat, menivät kerälle ja hengittivät. Taustallaan kirkkaammat tähdet kuin taajamassa koskaan näkee. 

 

Mietin miltä entisaikoina eläneistä ihmisistä on tuntunut katsoa revontulia, tietämättä niiden tieteellistä syytä. Ei ole ihme, että niille on annettu erilaisia selityksiä. Ehkä se oli kettu, joka huiski hännällään Riisitunturin lumia sinä yönä. 

 

Revontulet tuudittivat syvään uneen ja kovasta pakkasesta huolimatta nukuimme  molemmat sikeästi. Aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana. Pakkasta oli sellainen -30 astetta.

Sulattelin hieman lunta juotavaksi, söin aamupalan ja pakkasin tavarat. Päätin suunnata autolle ja siitä Syötteelle, jos vaikka pääsisimme autiotuvan lämpöön seuraavaksi yöksi. 

Vaan annas olla. 

 

Pakkasin tavarat ja Börjen autoon, istuin kuskin paikalle ja käänsin avainta - ei mitään. Fordinroikale ei inahtanutkaan. Kaivelin vara-akun  autosta, virittelin piuhat akkuihin kiinni ja starttasin uudestaan - ei mitään. 

 

Tästä mahdollisuudesta oli ollut puhetta, ja oikeastaan olisin ollut vähän pettynyt jos auto ei olisikaan hyytynyt ollenkaan. Mutta että vara-akkukaan ei tehonnut. 

 

Velipoika neuvoi minkä puhelimen välityksellä pystyi, ja totesi lopulta harmissaan: "On vähän kaukana." Onneksi ukko on kaukaa viisas ja ottanut Fordille vakuutuksen, jonka turvin se hinataan sieltä mihin se leviää. Hinausfirman Jonne soitteli ja kertoi, että tilanteita on päällä, eli voi hetki mennä. 

 

Onni onnettomuudessa, että olin hiihtoreissulla - kamppeista ei siis jäänyt odottelukaan kiinni. Ilman untuvatakkia ja toppahametta olisi voinut tulla vähän vilu. Taas JVG tuli ajankohtaiseksi korvamadoksi.

Ku mutsi ois tääl näkemäs 

ja faija sais viel kuulla 

Aina piti olla pätemäs 

ja kaikkee mä sain luulla 

Ja vaik se niitä vaivaa, 

ku nää hommat alkaa valkenee 

Aivan 

Kyllä täällä tarkenee

Jvg - Tarkenee

Loppu hyvin, kaikki hyvin - hinaajamies kolautti starttia tarpeeksi voimallisesti jolloin Fordi hyrähti vastahakoisesti käyntiin. Seuraavan kerran sammutinkin sen sitten Viitasaarella. Reissu jäi lyhyeksi, mutta oli hyvä.

 

Tarinan opetukset:

  

1. Opettele käyttämään auton vara-akkua, ja ota sellainen myös mukaan jos auto seisoo kylmässä

2. Riittävät varusteet! Autossakin voisi ihan hyvin olla yksi tai kaksi isoisän vanhaa pilkkihaalaria.

3. Ota vakuutus.

 

 

Terkuin, 

 

Iina & Börje