Rautua ja rakkautta



Salmikuru

Voi, kuinka silloin ihmeen ihanaa
on käydä yksin, yksin talvi-öissä
ja nähdä eessään laaja erämaa
ja kauvas harhaella haavevöissä.
Leino 1897

Pääsiäislomasta on uudestaan muodostumassa minulle tärkeä etappi vuodenkierrossa. Viime pääsiäisenä olin vasta tavannut asiallisen oloisen ukkelin, ja pyytänyt häntä kanssani pienelle Lapin lomalle.  Se kannatti - Pallaksen soilla ja tunturissa hiihdellessä (ja pitkän ajomatkan aikana) ehti puhua keskeytyksettä ja rauhassa kaikesta, ja samalla tuli todettua eräkelpoisuus - puolin ja toisin.

Tänä pääsiäisenä lomaa oli muutama päivä enemmän ja myös suunnittelu ehdittiin aloittaa ajoissa. Minulle oli jo aikaa sitten selvää, että haluan erämaahan hiihtämään. Karttoja tutkittiin ja luontoon.fi oli kovassa käytössä. Pöyrisjärven erämaa, siinä missä UKK ja Muotkakin kiinnostelivat. Ukko on kuitenkin kova kalamies, ja Käsivarren rautujärvet sytyttivät sellaisen tuikkeen miehen silmiin, että pakkohan se oli suostua.

Ihan niinkuin ei korkeammat tunturit ja itse pilkitty rautu itseäni kiinnostaisi.
 
Käsivarren erämaata puolsi myös se, että vielä jokseenkin kokemattomina talvivaeltajina Kalottireitin merkitty ura tuntui helpommalta ja mukavammalta vaihtoehdolta kuin omat polut, samoin kuin melko tiheä tupaverkosto pelkän telttailun sijaan. Pääsiäisen aikaan Kalotilla on myös satavarmasti muitakin kulkijoita, joten jos jokin hätä tulisi, todennäköisesti apua saataisiin. 

Alkuperäisenä ajatuksena oli käväistä Haltilla, mutta reissun päällä tulimme siihen tulokseen, että ehtii sen joskus toistekin - nyt keskityttiin rentoon etenemiseen, maisemien ihailuun ja pilkkimiseen. Ei kai kukaan muuten vaan raahaa kairaa 70 kilometriä?




Hotellissa hyvin nukutun yön ja runsaan aamupalan jälkeen lähdettiin sunnuntaina Kilpisjärven luontokeskuksen kautta kohti Saarijärven tupaa. Samaan aikaan meidän kanssa lähtöä teki kaksi iloista tunturimummoa. Matkanvarrella jutellessamme saimme kuulla heidän aikovan käydä Haltilla. Ei näyttänyt siltä, että he olisivat olleet ensimmäistä kertaa hiihtoreissulla.


Usko meinasi mennä jo Tsahkaljärvelle noustessa, mutta se olikin ainoa kerta kun minun piti luovuttaa ahkio suksien lipsumisen takia ukolle vedettäväksi. Kunhan tunturiin päästiin, ylämäet olivat paljon ahkioystävällisempiä, ja vetelin pulkkaa suurimman osan reissusta. 

Reissussa otin haltuun uuden vaellusrutiinin: päiväkirjan kirjoittamisen. 

Illalla tuvassa kynttilänvalossa oli hyvää aikaa kerrata päivän tapahtumat ja tunnelmat sekä muita huomioita, mm. kellon kertomat askelmäärät ja kulutukset. Useamman päivän vaelluksella huomaan yleensä päivien menevän nopeasti sekaisin keskenään, enkä muista tarkkaan mitä tapahtui minäkin päivänä. Päiväkirja auttaa tässä suuresti, ja sitä on mukava jälkeen päin lukea ja muistella reissuja.

Matkamme kulki Kalottireittiä (tai sen talviversiota, mikä on vissiin vähän eri kuin kesällä) mukaillen Kuonjarjoen tuvan kautta Meekonjärvelle. En tiennyt sellaisia kallioita Suomessa olevankaan! Saivaara kohosi jylhässä arvokkuudessaan, enkä ihmettele yhtään että Kekkonen on aikoinaan siihen ihastunut.

Saivaara kasvavan kuun alla.

Meekonjärvellä pilkittiin hyvässä harripaikassa, josta ukolla oli jo omat epäilynsä, jotka eräs ystävällinen paikallinen vahvisti. Illalla ei vielä onnistanut, mutta aamulla ukko veti ylös hyvän kokoisen harrin, jolla ansaittiin enemmän peukutuksia turisteilta kuin somessa koskaan! Syötävää riitti meille kahdelle, ja maistiasia muille Meekonjärven tuvassa lounastaville. Harrilla oli vatsanalus mätiä täynnä, ja pääteltiin että tuskin se sen kummempaa on kuin muukaan mäti, joten otettiin talteen ja vietiin tuliaisiksi kotiin.

Pilkkiessä pisti korviin kimeä ääni, joka kantautui Meekonvaaran jyrkänteeltä. Hetki tiirailtiin ja sitten silmiin osui jokin vaalea jalohaukka, jonka meininki näytti aivan siltä kuin sillä olisi jo pesähommat meneillään. Ilman kiikareita tai pitkää objektiivia oli mahdoton aivan varmaksi tunnistaa, mutta pienenpieni mahdollisuus on, että se olisi ollut äärimmäisen uhanalainen tunturihaukka. Mene ja tiedä, hieno havainto joka tapauksessa.


Meekonjärven tupa ja Meekonvaara.
 
Harrisaaliin siivittämänä innostuttiin pilkkimisestä niin, että hylättiin Halti-haaveet lopullisesti ja suunnattiin Kuonjarjoen tuvan kautta Termisjärven suuntaan. Matkalla tunturin laelta bongattiin ottipaikan näköinen järvi, joka osoittautuikin olevan jonkinmoisessa rautujärven maineessa. Heti meidän ruvettua pilkkimään jutulle tuli kolmen hiihtäjän porukka, jotka kehuivat joku kesä tästä rautuja nostelleensa useampiakin. Eikä siinä aikaakaan mennyt, kun ukko nosti ensimmäisensä, ja niinpä se meikälikkakin nosti ensimmäisen pilkkikalansa! Rautuhan se siinä, vaikka olikin pieni kuin mikä!

Pilkkiminen tahtoo vain olla sellaista hommaa, että useinkaan siinä ei saa muuta kuin jäädytettyä varpaansa. Sen tein tälläkin kertaa, joten oli pakko liikahtaa kohti Termisjärveä. Salmikuruun laskeutuminen oli kenties koko reissun jännittävin ja riskaabelein osuus, mutta siitä selvittiin kaikin puolin ehjin nahoin.

Salmikuru oli kaunis, aivan kuin toiselta planeetalta, ja uskomattoman hiljainen. Kun kuru alkoi jo avautua kohti Termisjärven aukeampaa maastoa, ukko yhtäkkiä kääntyi ja sanoi hiljaa: "Poro!"



Ja niinhän siellä olikin, yksi poro. Ja toinen. Ja tuolla kolmas. Katso, tuolla rinteessä on monta! Mitä alemmas laskeuduttiin, sen enemmän lunta kuopsuttavia, meitä epäilevästi mutta ystävällisesti pälyileviä poroja ilmestyi näkökenttään. Pikkuhiljaa hiihdettiin usean sadan poron tokan läpi, välillä porot väistyivät, välillä me pysähdyimme. Niin tavallinen näky kuin porot Lapissa ovatkin, keskellä erämaata tuollaisen tokan näkeminen oli kuitenkin sykähdyttävää. 

Termisjärvellä oli tungosta - lumilautailijoita, pariskunta joka oli ensimmäistä kertaa autiotuvassa yötä, sekä seitsemän koiravaljakon saksalaisporukka varaustuvan puolella. Kiitin hiljaa mielessäni ja vähän ääneenkin, etten kuitenkaan ottanut Börjeä mukaan reissuun, poroissa ja vetokoirissa olisi ehkä ollut sille liikaa komennettavaa.

Koska tupa oli pieni ja porukkaa paljon, ja koska olin raahannut telttaa ahkion päällä koko reissun, päätettiin pystyttää teltan järven jäälle. En ole vielä aivan saanut ukkoa ihastumaan talvitelttailuun, mutta pilkkihuumassa ajatus absidissa pilkkimisestä saattoi kallistaa kelkkaa ratkaisevasti sille puolelle, että teltta todellakin pystytettiin. Ja kyllä absidissa oli pilkkireikä, ja vähän siitä pilkittiinkin, mutta tuvassa kuultiin että Termisjärvi on kalaton...

Termisjärvi

Ulkona talvella yöpyminen on ollut yksi tämän vuoden retkitavoitteistani, ja se on jo vanhan talven puolella toteutunut upeasti - olen ylittänyt kynnyksen, ja avannut siten itselleni uuden maailman, josta todella pidän. Talvella telttailu vaatii hieman paneutumista ja varustelua ja siinä on omat riskinsä, mutta kokonaisuus koostuu pienistä, yksinkertaisista puroista. Kun sen olen oivaltanut, ei ajatus pakkasesta ja lumesta teltan ympärillä tunnu lainkaan niin pelottavalta. Vaikka heräilenkin useamman kerran telttayön aikana, olo on aamulla yleensä keskivertoa levänneempi.

Hyvin nukutun Termisjärven telttayön jälkeen palkitsimme itsemme aamiaslätyillä.



Telttayön jälkeen ohjelmassa olikin enää vain vähän vajaan 15 kilometrin lykkiminen Kilpisjärvelle. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta eikä tunturien väliin sopinut tuuli - piti oikein ottaa pipo, hanskat ja takkikin pois välillä, oli aivan valtavan kuuma. Meno oli tervaista, mutta tasaisella kuivaliha-, suklaa- ja taatelitankkauksella se eteni kuitenkin vääjäämättä kohti Saanaa ja Kilpisjärveä.




Pari minuuttia autolle pääsymme jälkeen ne samat tunturimummot, joiden kanssa yhtäaikaa aloitettiin hiihtovaelluksemme, kurvasivat ahkioineen parkkipaikalle! Naureskeltiin yhteen ääneen, että olipa loistava ajoitus ja hyvä reissu- tunturimummot saavuttivat Haltin, me pilkkisaaliin. 

Poikettiin vielä luontotalolla kertomassa polttavimmat kuulumiset erämaasta, sitten Nesteelle porohampurilaiselle ja hotellille avantosaunaan - voitte arvata, että näiden jälkeen uni (ja iltapalaksi paistettu rautu) maistui!

Terkuin,

Iina

Kommentit

Suositut tekstit